4.2 Vanhuksen hoitoon ohjaus epäiltäessä virtsatieinfektiota

Laboratoriotulosten tulkinnan osaaminen auttaa vanhuksen hoitoon ohjauksessa epäiltäessä virtsatieinfektiota. Lisäksi oikeaoppinen virtsanäytteen ottaminen, tulehduksen oireiden tunnistaminen ja liuskatestien tulosten tulkitseminen edesauttavat hoitoon ohjauksessa.

 

TAULUKKO 5: Hoitajien tietotaito hoitoon ohjauksessa.

Poimitut lauseet Alaluokka Yläluokka Pääluokka
Lisääntynyttä kuoleman vaaraa ennusti valkuaisen esiintyminen virtsassa (>60mg/l) sekä mikroskoopissa havaittu (>4 solua/näkökenttä) puna-tai valkosolujen ylimäärä.
Bakteriuria<105 +pyuria ei ole tulehdus. (Leukosyytit) Positiivisen virtsanäytteen kriteerinä oli bakteerikasvua > 105 kahdessa perättäisessä näytteessä.
Laboratoriotulosten tulkitseminen Hoitajan tietotaito laboratoriotutkimusten tulkinnassa, näytteenotossa ja oireiden tunnistamisessa Hoitoon ohjaus
Hyväksyttäessä matalampi bakteriuriataso virtsatieinfektioksi testin spesifisyys laskee ja näytteiden oton on oltava entistä huolellisempaa. Oikeaoppinen näytteenotto
Ennen kuin tehdään diagnoosi virtsatieinfektiosta, tulee bakteerit osoittaa ja lisäksi on oltava oireita, kuume, kirvely, tiheävirtsaisuus, kastelu, sekavuus. Paha haju ei yksin riitä. Kuumeetonta bakteeriuriaa ei tule hoitaa ellei muita oireita esiinny. Oireiden tunnistaminen
Liuskatestit ennen bakteeriviljelyä vähentävät laboratorioiden kuormitusta.
Liuskatesteissä oltava positiiviset: veri, leukosyytit ja nitriitit.
Liuskatestien lisäksi tarvitaan bakteeriviljely ja herkkyysmääritys.

Liuskatestien tulokset

 

Laboratoriotulosten tulkitseminen on osa hoitajan tietotaitoa virtsatieinfektioiden hoidon tarvetta kartoitettaessa. Heinämäen (2000, 20) mukaan, jos virtsassa on valkuaista sekä puna- tai valkosolujen ylimäärää, ennustaa se lisääntynyttä kuoleman vaaraa iäkkäillä potilailla. Useat tutkimukset käyttävät virtsatieinfektion kriteerinä bakteerikasvua yli 10 5 (Aquirre-Avalos ym.1999; Wuorela 2006; Heinämäki 2000). Leukosyytit virtsassa ja bakteerivirtsaisuus ilman oireitakin ovat osoitus virtsatietulehduksesta vanhemmilla naisilla, toteavat tutkimuksessaan Aquirre-Avalos ym. (1999).

 

Leukosyyttien esiintyminen virtsassa on bakteerien jälkeen tärkein osoitus virtsatieinfektiosta. Ilman bakteerikasvua oleva leukosyyttien esiintyminen on useimmiten joko virtsatietulehdusta edeltävä tai infektion jälkeen osoitus siitä, että infektio ei ole vielä parantunut täysin. Jos kammiolaskennassa esiintyy yli 50 solua (leukosyyttiä) /mm 3 voidaan tulos tulkita positiiviseksi. Antibiootteja ei kuitenkaan tulisi määrätä automaattisesti, vaikka potilaat olisivat oireellisia. (Heinämäki 2000, 12–17.)

 

Virtsatieinfektion diagnoosi edellyttää sitä, että oireiden lisäksi virtsassa todetaan merkitsevä bakteerikasvu. Merkitsevistä kasvun rajoista on hiljakkoin tehty uudet suositukset. Uudet suositukset antavat eri raja-arvot eri infektiotyypeille. Näitä raja-arvoja ei ole validoitu pitkäaikaislaitospotilailla, joiden osalta merkitsevän bakteerikasvun rajana voitaneen edelleen pääsääntöisesti pitää > 10 5 bakteeria/ml. (Heinämäki 2000, 13.)

 

Jos virtsatulehduksen oireet laitospotilaalla ovat selviä, virtsatieinfektiodiagnoosia voidaan kuitenkin harkita pienemmälläkin bakteerimäärällä. Virtsaviljely on tärkeä tutkimus epäiltäessä virtsateiden infektiota laitospotilaalla, koska infektioiden aiheuttajakirjo on laajempi kuin avohoidossa. Virtsaviljelyn avulla voidaan varmistaa, että lääkitys on oikea. Virtsan bakteeriviljely mahdollistaa myös laitoksen tai osaston virtsatieinfektioiden ilmaantuvuuden ja patogeenien seurannan. Seurannan avulla voidaan havaita mahdolliset infektioepidemiat ja resistenssiongelmat. (Heinämäki 2000, 35-41.)

 

Tavallisimmin virtsanäyte pyritään ottamaan keskivirtsasuihkusta. Epäiltäessä virtsatietulehdusta on oikeaoppinen näytteenotto tärkeätä. Virtsanäyte otetaan huolellisen alapesun jälkeen, eikä ulkosynnyttimissä tai vaginassa saa olla tulehdusta. On kuitenkin epäselvää, onko periuretraalialueen pesulla merkittävää bakteerikontaminaatiota vähentävää vaikutusta. Kertakatetrointi virtsanäytteen ottamiseksi naisilla on perusteltu, jos virtsanäytettä ei muutoin ole mahdollista saada. Jos potilas on tullut mikrobiin tehoavalla hoidolla oireettomaksi, ei virtsaviljelyn kontrollointi hoidon jälkeen ole tarpeen. ( Heinämäki 2000, 35–41.)

 

Virtsatieinfektion mahdollisuutta mietittäessä on tutkimuksien mukaan ensin kartoitettava potilaan oireet ja vasta sen jälkeen lähdetään seulomaan virtsaa (Ducharme 2007). Virtsatieinfektion oireiden tunnistamisessa virtsan ulkonäkö, maitomainen, sakkainen tai verinen virtsa voi johtaa epäilyksiin virtsatieinfektion mahdollisuudesta. Paha haju voi myös johdattaa epäilemään virtsatieinfektiota, vaikkakaan se ei ole spesifi indikaattori vanhuksilla. Kuume on huomioitava oireita kartoitettaessa. Kohonnut lämpö on yksi oire vanhuksilla virtsatietulehduksessa. Kipua voi esiintyä varsinkin alavatsalla ja virtsatessa kirvelyä. Kastelu aikaisemmin pidätyskykyisillä potilailla voi olla merkki tulehduksesta, mutta voi johtua myös psyykkisistä tai fyysisistä tekijöistä. Vanhuksen äkillinen sekavuustila voi johtua virtsatietulehduksesta. Lisäksi hoitajan on huomioitava potilaan pulssi, hengitystiheys sekä vatsanseudun oireet, kuten pahoinvointi tai oksentelu. (Midthun 2004, 159–167.)

 

Tutkittaessa virtsaa liuskatestien avulla on otettava huomioon oikea näytteenottotapa ja huolellinen pesu ennen virtsanäytteen ottoa. Ducharme ym. (2007) selvittivät tutkimuksessaan voiko pelkällä liuskatestillä osoittaa virtsatietulehduksen. Tutkimuksessa todettiin, että liuskatestin avulla voidaan osoittaa bakteerien olemassaolo, mutta vasta viljelyllä saadaan selville tulehdus ja voidaan määrätä oikea lääkitys eli antibiootti, joka tehoaa kyseessä olevaan bakteeriin. Liuskatesteillä voidaan osoittaa virtsatietulehdus, jos nitraatit ja leukosyytit näkyvät positiivisina. Viljelyn ja bakteerien herkkyysmäärityksen avulla voidaan aloittaa oikea ja tehoava antibioottihoito ja vältytään resistenttien kantojen syntymiseltä. (Ducharme 2007, 87–92. )

 

Liuskakokeilla on mahdollista osoittaa tulehdus luotettavasti, mutta se vaatii huolellista näytteenottoa ja perusteellista välilihan puhdistamista sekä virtsan keräämistä adekvaatisti. Lisäksi liuskakokeilla havaittu tulehdus tulee kontrolloida myöhemmin. (Heinämäki 2000, 13.)